TULOSSA 2019

   Sam. Sihvo
HEVOSHUIJARI

Ohjaus Timo Tirri
Koreografia Sami Vartiainen
Musiikinjohto Iikka Kotaja

La 12.10. klo 17 ensi-ilta
La 19.10. klo 17
Su 20.10. klo 15
La 26.10. klo 17
Su 27.10. klo 15
Su   3.11. klo 15
La   9.11. klo 17
Su 10.11. klo 15
La 16 11. klo 17


Kerava-sali, Keskikatu 3

Liput 35 €
Myynti p. 045 213 6181

Vuonna 1924 ilmestyneessä näytelmässä kuvataan todentuntuisesti Suomen itsenäistymisen alkuaikoja. Kaikenlainen salakuljetus rehottaa. Karjalankannaksella ylioppilas Kuisma on keskeyttänyt lakiopintonsa ja ryhtynyt kuljettamaan Inkerinmaalta salaa sotahevosia Saksaan vietäviksi. Epävakaat ajat Venäjällä heijastuvat kyläläisten elämään ja pakottavat näytelmän päähenkilöt, Kuisman ja Helenan, ystävineen vaikeiden valintojen eteen.

 

 

 

 

   

 

Keravan Ooppera


Keravan Ooppera ry, entinen Keravan Oopperayhdistys ry, on perustettu 31.10.1977. Nimensä mukaisesti yhdistys teki aluksi pelkästään oopperoita tarkoituksenaan lisätä Keravan ja lähikuntien musiikkitarjontaa ja -harrastusta. Oopperayhdistyksen perustajajäseniä olivat Reijo Pesonen, Juha Metsälä, Annikki Huttunen, Mervi Keinonen, Leena Nurminen ja Kimmo Pesonen. Toimintansa aikana Keravan Ooppera on tuottanut yhteensä 26 operettia, oopperaa ja musikaalia.

Alkuvuosina Keravan Ooppera tuotti ainoastaan pienoisoopperoita. Ensimmäinen kokoillan ooppera oli 10-vuotisjuhlan kunniaksi valmistunut Friedrich von Flotowin säveltämä Martha. Ensimmäinen operetti, Franz Lehárin Hymyn maa, esitettiin vuonna 1989 ja ensimmäinen musikaali, Jerome Kernin Teatterilaiva, esitettiin vuonna 1992.

Alkuvuosina teatterin esiintymispaikkana toimi Sompion koulu, josta esitykset siirtyivät Nikkarin koulun auditorioon vuonna 1992. Esityksiä pidettiin myös Keravan seurakuntasalissa, Keravan ja Järvenpään ammattikouluilla, Tuusulan kouluilla sekä Järvenpää-talossa. Vierailuesityksiä on tehty Porvooseen, Helsingin Aleksanterin teatteriin, Turun Kaupunginteatteriin operettipäivien yhteydessä sekä Riihimäen teatteriin.

Vuoden 1999 syksyllä valmistui Keravalle ammattikorkeakoulun, Keuda-talo, yhteyteen upea Kerava-sali, joka on ollut siitä lähtien yhdistyksen kotinäyttämö. Uusi sali on mahdollistanut ammattimaisen musiikkiteatterin tekemisen. Produktiot ovat viime vuosien aikana olleet operetteja ja uuden esityspaikan myötä yleisömäärät ovat kasvaneet. Ennätyksellisen yleisön, 4200 katsojaa, kokosi Kálmánin operetti, Mustalaisruhtinatar.

Keravan Oopperan puheenjohtajat

Reijo Jukarainen    2013–2017
Reijo Jukarainen, varapj.   2012
Kauko Korhonen     1999–2012
Pirjo Vainio   1995–1998
Ismo Vainio   1991–1994
Rauno Hänninen   1988–1990
Risto Kostia   1987
Marja Binham   1985–1986
Reijo Pesonen   1977–1984

      

Ohjaajat

Marja Binham, Stig Fransman, Jaakko Hannula, Anu Hälvä Sallinen, Ture Junttu, Heikki Lund, Reijo Pesonen, Carita Rindell, Timo Rissanen, Tuomo Salmela, Timo Tirri, Pentti Tuominen, Kaarina Tuunanen


Kapellimestarit

David Claudio, Janne Haapanen, József Hárs, Pekka Häkkinen, Jussi Javas, Iikka Kotaja, Juha Metsälä, Mikk Murdvee, Anna Rombach, David Searle, Kari Turunen

Koreografit

Pi Eerola, Ninel Grönholm, Osku Heiskanen, Johanna Holmas, Anne Jouhtinen, Pia Kahila, Anu Panula, Tellervo Poutiainen, Jari Saarelainen, Seija Silfverberg, Sami Vartiainen

 

Konserttipianistit

George de Godzinsky, Seppo Hovi, Pentti Kotiranta, Fanny Söderström

Konserttikäsikirjoitukset

Seppo Hovi, Heikki Kahila